Kaupunginhallitus myönsi eron kaupunginjohtajalle ja päätti erokorvauksesta

Loviisan kaupunginhallitus on ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkona 26.4. yksimielisesti hyväksynyt kaupunginjohtaja Olavi Kalevan irtisanoutumisen ja myöntää hänelle eron kaupunginjohtajan tehtävästä 25.4.2017 lukien.

Kaupunginhallitus on neuvotellut kaupunginjohtajan eroon liittyvistä ehdoista ja on päättänyt maksaa johtajasopimuksen mukaisen erokorvauksen ja kuuden kuukauden palkkaa vastaavan irtisanomisajan korvauksen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Olavi Kalevalle maksetaan kuukausittain nykyistä palkkaa vastaava korvaus 12 kuukauden ajan.

Maksettavan irtisanomisajan korvauksen määrän osalta kaupunginhallitus on huomioinut Olavi Kalevan pitkän, yli 15 vuotta kestäneen palvelussuhteen. Sopimus antaa myös mahdollisuuden ryhtyä heti valmistelemaan uuden kaupunginjohtajan palkkaamista.

Kaupunginjohtajan johtajasopimuksessa määritellään erokorvauksen perusteet näin: ”Mikäli tulee tilanne jossa kaupunginjohtajaa kohtaan syntyy luottamuspula eikä tilannetta saada normalisoitua neuvotteluteitse, on kaupunginjohtajalla, pitkien ja kalliiden oikeudenkäyntien välttämiseksi oikeus saada erokorvaus mikäli hän tällaisessa tilanteessa eroaa vapaaehtoisesti ilman että kaupunginhallituksella taikka kaupunginjohtajalla olisi muita vaatimuksia tai että asia riitautettaisiin.  Erokorvauksen suuruus on kuuden kuukauden palkkaa vastaava summa.”

Kaupunginhallituksen päätös tulee kaupunginvaltuuston vahvistettavaksi 10.5. pidettävässä kokouksessa.

 
Päivitetty: 27.4.2017
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute