Arkkitehti Pekka Saatsin mukaan pääkirjaston voi korjata – tutustu Saatsin laatimiin korjausehdotuksiin

Loviisan pääkirjasto on mahdollista korjata kahdella eri tavalla, joko paikallisilla toimenpiteillä joilla viivytetään kokonaisvaltaisten korjaustöiden tarvetta tai laajalla peruskorjauksella. Pääkirjasto on pitkään kärsinyt vakavista sisäilmaongelmista.

Arkkitehti Pekka Saatsin Loviisan kaupungille laatima hankesuunnitelma esiteltiin yleisötilaisuudessa Harjurinteen koululla tiistaina 16. toukokuuta 2017.

Suunnitelman tavoitteena on ollut rakennuksen sisäilmaongelmien ratkaiseminen siten, että rakennus on terveellinen ja turvallinen käyttäjille niin, että myös talon rakennus- ja kulttuurihistoriallisten arvot säilyvät. Suunnitelman tarkoitus on tukea Loviisan kaupungin päätöksentekoa korjaustöiden suunnittelussa.

Selvityksessä esitetään ensisijaiset ja suositeltavat korjausvaihtoehdot, joita voidaan käyttää jatkosuunnittelun pohjana. Voit tutustua selvitykseen kaupungin verkkopalvelun sisäilmasivuilla.

 
 

Uusimmat uutiset

 

Asuminen

 

Elinkeinot ja yrittäminen

 

Hankinta

 
 

Kaavoitus ja maankäyttö

 
 

Kirjasto

 

Kulttuuri

 

Kunta-info

 

Lapset ja nuoret

 

Liikunta ja ulkoilu

 
 
 
 
 

Opetus ja koulutus

 

Päivähoito ja varhaiskasvatus

 

Rakentaminen

 
 

Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

Talous

 
 

Vesiliikelaitos

 
 

Ympäristö ja luonto

 
Päivitetty: 22.5.2017
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute